Fi.Citatepedia^®.net

En tiedä, millä aseilla kolmas maailmansota soditaan, mutta neljäs maailmansota tullaan sotimaan kepeillä ja kivillä.

quote by Albert Einstein
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Tiedän vain sen, etten tiedä mitään.

quote by Sokrates
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In Romanian

Missä on älyni? En tiedä mistä oikein puhun.

quote by William Shakespeare
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Jos et pysty selittämään asiaa selvästi, et tiedä siitä tarpeeksi.

quote by Albert Einstein
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Hän ei tiedä mitään ja luulee tietävänsä kaiken. Tämä viittaa selvästi poliittiseen uraan.

quote by George Bernard Shaw
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Rikkaus on hyvä kotiapulainen mutta huono rakastajatar.

aphorism by Francis Bacon
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Tehdas aiheuttaa melua, mutta viljapelto itää hiljaa.

quote by Thomas Carlyle
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.

quote by Neil Armstrong (20 July 1969)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian

Häilyviä naisia on helpompi sietää kuin yksitoikkoisia; heitä murhataan joskus, mutta harvoin hylätään.

quote by George Bernard Shaw
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Platon on ystäväni. Samoin Aristoteles. Mutta paras ystäväni on totuus.

quote by Isaac Newton
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Romanian

Ihmisen moraalinen elämä on osa taiteilijan aihetta, mutta taiteen moraali syntyy epätäydellisten keinojen täydellisestä käytöstä.

Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

On totta, että vähäinen annos filosofiaa saa ihmisen kääntymään ateismin kannalle, mutta syvempi filosofian tuntemus saa hänet lähestymään uskontoa.

aphorism by Francis Bacon
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Totuus voisi ehkä kohota helmen hintaan, joka on paraimmillaan päivännäöllä, mutta se ei saavuta koskaan hohtokiven tai timantin arvoa, joka näyttää upeimmalta vaihtelevassa valaistuksessa.

Francis Bacon in Filosofiset mietelmät (1597)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Suuri päivä

Eläköön vallankumous, ja lisää kanuunanlaukauksia!
Hevosella ratsastava kerjäläinen ruoskii jalkaisin kulkevaa kerjäläistä.
Eläköön vallankumous, ja kanuunat saapuvat taas!
Kerjäläiset ovat vaihtaneet paikkoja, mutta ruoskiminen jatkuu.

poem by William Butler Yeats, translated by Matti Järvinen
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Romanian

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

George Orwell in Eläinten vallankumous (1945)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian

Leda ja Joutsen

Äkillinen isku: suuri siivet selkäsaunan vielä
Edellä huikea tyttö, hänen reidet hyväili
Pimeän rainat, hänen niskassa kiinni laskunsa,
Hän pitää hänen avuton rintojen rintaansa.

Miten ne kauhuissaan epämääräinen sormet työntää
Riistalintujen kunniaa hänen irtoaminen reidet?
Ja miten elin, muurattiin että valkoinen kiire,
Mutta tuntuu oudolta sydämen sykkeen missä se sijaitsee?

Puistattaa kupeissa synnyttää siellä
Rikki seinään, palava katto ja torni
Ja Agamemnon kuollut.

Ollaan niin kiinni, niin masteroi raa'alla verta ilman,
Hän puki tiedon hänen valta
Ennen välinpitämätön nokka voisi antaa hänen pudota?

poem by William Butler Yeats
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian

Korppi

Murhein istuin puoliyöhön, jääden kirjain ääreen työhön,
muinaisajan unhotettuin salaistietoin harkintaan.
Pääni kun jo painui melkein, kuului takaa oven telkein
nakutus, mi oudoin elkein tikutteli hiljaa vaan.
"Joku vieras siellä", mietin, "nakuttelee sisään vaan.
– Muuta ei se olekaan".

Menneet oli, tuskaa tuoden, viime hetket vanhan vuoden,
hiillos vielä lekkui, luoden virvakuvat lattiaan.
Istuin kiusaantunein aivoin, turhaan kirjojani kaivoin,
murhein muistin, sielun vaivoin, mennyttä Lenooraa vaan,
säihkyvää, mi taivahissa Lenoorana tunnetaan,
mut on täällä nimi vaan.

Hiljaa heilui silkkikaihdin, kahinat ja kuiskeet aihdin, –
mieli salaa tunsi kammon, jot' ei ennen konsanaan.
Viihtäin sykähdystä somaa, vakuuttaa koin alinomaa:
"Vieras, joll' ei suojaa omaa, pyrkii siellä sisään vaan,
joku myöhästynyt vieras pyrkii siellä sisään vaan.
Muuta, vai, se oisikaan?"

Päättävästi, ilman muuta lähestyin mä oven suuta:
"Herra, taikka rouva", lausuin, "mieleni on pahoillaan;
mutta uinahtaa ma taisin, – ehkä sisään pyytää saisin;
en mä ensin kuullut laisin, – nakutettiin hiljaa vaan,
tuskin nakutuksen kuulin"; – selälleen jo oven saan:
yö se vain loi varjojaan.

Katsoin yöhön hämmästyksin, haavein seisomaan jäin yksin,
toivon, pelon värähdyksin heityin hurjaan unelmaan.
Syvä hiljaisuus ei laannut, merkkiä en yöstä saanut:
"Pois", ma mietin, "varjoon taannut", – ja "Lenoora?" äänsin vaan,
äänsin nimen tuon, ja kaiku soi, "Lenoora!" hiljaa vaan;
muuta en mä kuullutkaan.

Huoneeseen ma hoippuin kuljin, kiihtyneenä oven suljin;
taas jo siinä nakutettiin, vielä melkein lujempaan.
"Varmaan", sanoin, "joku tuolla ikkunan on ulkopuolla;
katsotaan, – vois viluun kuolla! – selon tästä kyllä saan!
Hetkeks, sydän parka, tyynny! – selon tästä kyllä saan:
Varmaan se on tuuli vaan!"

Lasin auki revin riuhtoin; – sisään, siipiänsä viuhtoin,
mahtavana korppi lensi ikäkaudet harteillaan.
Minuun tuskin katsoi kohti, liikkeitään se tyynnä johti,
kuin ois herra, joka tohti, suoraan oven kamanaan;
Pallaan kuvapatsaan päälle leijas oven kamanaan,
kääntyi päin, – jäi istumaan.

Lintu siin' ei hievahdakaan; vaikka tunsin tuskan vakaan,
niin tuo arvokkuus ja pöyhkeys sai mun ääneen nauramaan:
"Kävit mustatakkein pukuun, mut et pääse pyhäin lukuun;
vanha korppi, hornan sukuun kyllä kuulut öisen maan! –
Saisko nimes ehkä tietää, julma aave öisen maan?" –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."

Oudoltahan lintu näytti, joka noin vaan kieltään käytti,
joskin lie sen puheess' ollut sisällystä vähän vaan;
sillä siit' ei pääse arvoin, jotta kuolevaisen karvoin
vastaanotat linnun harvoin oves päälle istumaan,
Pallaan kypärälle linnun, joka väittää tolkussaan
nimekseen: "Ei milloinkaan."

Korppi istui arvokkaasti, patsaaltaan se tuon vain haasti,
vain tuon lauseen, kuin ois siihen tyhjentänyt sieluaan.
Hiljaisuus tuo painostusta, – liikukaan ei lintu musta, –
en voi estää huokausta: "Veikot meni menojaan;
pian tuokin lähtee, niinkuin toivo meni menojaan! –
Lintu huus: "Ei milloinkaan."

Vastaus, soiden puhein selkein, sai mun äimistymään melkein,
mut jo mietin: "yhteen sanaan supistuu sen tiedot vaan;
herra sillä ollut lie nyt, jolt' on onni kaikki vienyt,
jok' on elon tuskat tiennyt, kunnes huutoon ainoaan
puhkes toivo mennyt, puhkes vaivat, pettymykset maan,
– huutohon: 'Ei milloinkaan'".

Kesken tuskaa tavantakaa hymyyn sai mun korppi vakaa,
siirryin sohvaani ja istuin vaiti sitä tarkkaamaan.
Patjain kirjosilkkiin vaipuin, haaveihin ja suruun taipuin,
mietin unelmin ja kaipuin, mikä ennen olikaan
tulo linnun aavemaisen, mikä mieli olikaan
huudon tuon: "Ei milloinkaan."

Istuin, tehden arveluita, sanaakaan en haastaa suita,
korpin tuiottavat silmät tunki sydänsopukkaan,
Seikkoja vain mietin noita, päätäni en nostaa koita,
painoin patjain purppuroita, lamppu kun loi valoaan;
oi, ei näitä purppuroita, kun luo lamppu valoaan,
hän nyt paina milloinkaan!

Ilma tahmenevan näyttää, ambratuoksut huoneen täyttää,
on kuin jalat enkeleiden helkkyis kivilattiaan.
"Oi", ma huusin, "sieluus soivat taivaanviestit, jotka voivat
sulle tuoda rauhan hoivat, – jätä lempes unhoon vaan!"
Hengitä, saa sielus hoivat, – jää Lenoora unhoon vaan!"
Korppi huus: "Ei milloinkaan".

"Profeetta sa hurjamainen! – lintu, taikka paholainen! –
lienet Kiusaaja, tai lienet säiltä tullut suojustaan:
– Kaikki multa alas raasta! – pois saat lumeet riistää maasta,
pois tän kauhuin kodin laasta, – mutta suo mun tietää vaan,
eikö balsamia löydy, – saako hoivaa teillä maan?"
Korppi huus: "Ei milloinkaan."

"Profeetta sa hurjamainen! – lintu, taikka paholainen!
kautta taivaan, kautta Luojan, vannotan sua sanomaan:
Jälkeen elontieni karmaan, sielu Eedenissä varmaan
vielä kohdannee tuon armaan, mi Lenooraks mainitaan.
immen säihkyvän ja armaan, mi Lenooraks mainitaan?" –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."

"Pois, sa hornanviesti uusin, lintu, paholainen!" huusin,
"ulos myrskyyn jälleen lähde, öiseen maahas kamalaan!
Ei saa höyhen jäädä tuonne, – pois sun valhees joka juonne!
Jätä rauhaan tämä huone! – patsaan päältä pois nyt vaan!
Et saa sydäntäni raastaa, – ulos ikkunasta vaan! –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."

Liikkumatta korppi siellä yhä vielä, – aina vielä, –
Pallaan valjun kuvan päällä istuu tyynnä paikallaan.
Aavemaisen kiillon luovat korpin silmät pahansuovat,
kun lyö lampun valojuovat linnun varjon lattiaan.
Ja mun sieluni, min varjo lannistaa on lattiaan,
ei voi nousta – milloinkaan.

poem by Edgar Allan Poe (1845)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian