Pidän amerikkalaisista, koska he ovat niin terveitä ja optimistisia.
quote by Franz Kafka
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Related quotes
Minä kammoan auringonlaskuja, ne ovat niin romanttisia, niin oopperanomaisia.
quote by Marcel Proust
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Olen ajatellut kuolemaa usein ja pidän sitä kaikista pahoista pienimpänä.
aphorism by Francis Bacon
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Ne, jotka löytävät kauniita merkityksiä kauniista asioista, ovat sivistyneitä. Heillä on toivoa. He ovat niitä valittuja, joille kauneus merkitsee vain kauneutta.
Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Tahdon vapauttaa roomalaiset pelosta koska he eivät salli vanhan miehen kuolla rauhassa.
Avioliitto on suosiossa, koska siinä liittyy enimmäismäärä kiusauksia enimmäismäärään tilaisuuksia.
quote by George Bernard Shaw
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
George Orwell in Eläinten vallankumous (1945)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian
Ajattelu ja kieli ovat taiteilijalle taiteen työvälineitä. Pahe ja hyve ovat taiteilijalle taiteen materiaaleja. Muodolliselta kannalta katsoen kaiken taiteen perusmuoto on muusikoiden taide. Tunteen kannalta taiteen perusmuoto on näyttelijän ammatti.
Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Ystävät ovat ajan varkaita.
aphorism by Francis Bacon
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Mikään ei rohkaise syntiä niin kuin armo.
quote by William Shakespeare
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Lait ovat kuin hämähäkinverkkoja; pienet kärpäset jäävät kiinni, ja suuret murtautuvat läpi.
aphorism by Francis Bacon
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Apinan rumuuttaa lisää se että se on niin kovasti ihmisen näköinen.
aphorism by Francis Bacon
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Dauphin: Ei itserakkaus niin suuri synti, kuin itsensä halveksiminen.
line from Kuningas Henrik V, script by William Shakespeare (1599)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Romanian
Ne, jotka löytävät kauniista asioista rumia merkityksiä, ovat turmeltuneita olematta viehättäviä. Tämä on vika.
Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Leda ja Joutsen
Äkillinen isku: suuri siivet selkäsaunan vielä
Edellä huikea tyttö, hänen reidet hyväili
Pimeän rainat, hänen niskassa kiinni laskunsa,
Hän pitää hänen avuton rintojen rintaansa.
Miten ne kauhuissaan epämääräinen sormet työntää
Riistalintujen kunniaa hänen irtoaminen reidet?
Ja miten elin, muurattiin että valkoinen kiire,
Mutta tuntuu oudolta sydämen sykkeen missä se sijaitsee?
Puistattaa kupeissa synnyttää siellä
Rikki seinään, palava katto ja torni
Ja Agamemnon kuollut.
Ollaan niin kiinni, niin masteroi raa'alla verta ilman,
Hän puki tiedon hänen valta
Ennen välinpitämätön nokka voisi antaa hänen pudota?
poem by William Butler Yeats
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian
Missä tapaat tietämättömyyttä, tyhmyyttä ja raakuutta, ryhdy ripeästi työhön, äläkä lepää niin kauan kuin elät, vaan tee uutterasti työtä Jumalan nimeen.
quote by Thomas Carlyle
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Suuri päivä
Eläköön vallankumous, ja lisää kanuunanlaukauksia!
Hevosella ratsastava kerjäläinen ruoskii jalkaisin kulkevaa kerjäläistä.
Eläköön vallankumous, ja kanuunat saapuvat taas!
Kerjäläiset ovat vaihtaneet paikkoja, mutta ruoskiminen jatkuu.
poem by William Butler Yeats, translated by Matti Järvinen
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Romanian
Euroopassa ei ole vielä tarpeeksi raunioita, jotta eepos kukoistaisi Euroopassa. Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että kateellisena Troijalle ja valmiina jäljittelemään sitä Eurooppa synnyttää niin tärkeitä teemoja, etteivät romaani ja runous enää riitä.
Emil Cioran in Katkeruuden syllogismeja (1952)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!
Tähdelle
Kun tähti tuikkeen sinkoaa
On sillä pitkä tie,
Ennen kuin meidän tavoittaa
Se tuhat vuotta vie.
Se on jo ammoin himmennyt
Pimeys nieli sen,
Ja silti näkee vasta nyt
Sen valon ihminen.
Niin sammunutta tähteä
Me katselemme täällä,
Vain harhakuvaa etäistä
Sykkivää päämme päällä.
Ja samoin kerran rakkaus
Valaisi sielun yötä.
Se sammui, sentään kimallus
On matkallamme myötä.
poem by Mihai Eminescu, translated by Liisa Ryömä (1886)
Submitted by Simona Enache
| Vote! | Copy!
Korppi
Murhein istuin puoliyöhön, jääden kirjain ääreen työhön,
muinaisajan unhotettuin salaistietoin harkintaan.
Pääni kun jo painui melkein, kuului takaa oven telkein
nakutus, mi oudoin elkein tikutteli hiljaa vaan.
"Joku vieras siellä", mietin, "nakuttelee sisään vaan.
– Muuta ei se olekaan".
Menneet oli, tuskaa tuoden, viime hetket vanhan vuoden,
hiillos vielä lekkui, luoden virvakuvat lattiaan.
Istuin kiusaantunein aivoin, turhaan kirjojani kaivoin,
murhein muistin, sielun vaivoin, mennyttä Lenooraa vaan,
säihkyvää, mi taivahissa Lenoorana tunnetaan,
mut on täällä nimi vaan.
Hiljaa heilui silkkikaihdin, kahinat ja kuiskeet aihdin, –
mieli salaa tunsi kammon, jot' ei ennen konsanaan.
Viihtäin sykähdystä somaa, vakuuttaa koin alinomaa:
"Vieras, joll' ei suojaa omaa, pyrkii siellä sisään vaan,
joku myöhästynyt vieras pyrkii siellä sisään vaan.
Muuta, vai, se oisikaan?"
Päättävästi, ilman muuta lähestyin mä oven suuta:
"Herra, taikka rouva", lausuin, "mieleni on pahoillaan;
mutta uinahtaa ma taisin, – ehkä sisään pyytää saisin;
en mä ensin kuullut laisin, – nakutettiin hiljaa vaan,
tuskin nakutuksen kuulin"; – selälleen jo oven saan:
yö se vain loi varjojaan.
Katsoin yöhön hämmästyksin, haavein seisomaan jäin yksin,
toivon, pelon värähdyksin heityin hurjaan unelmaan.
Syvä hiljaisuus ei laannut, merkkiä en yöstä saanut:
"Pois", ma mietin, "varjoon taannut", – ja "Lenoora?" äänsin vaan,
äänsin nimen tuon, ja kaiku soi, "Lenoora!" hiljaa vaan;
muuta en mä kuullutkaan.
Huoneeseen ma hoippuin kuljin, kiihtyneenä oven suljin;
taas jo siinä nakutettiin, vielä melkein lujempaan.
"Varmaan", sanoin, "joku tuolla ikkunan on ulkopuolla;
katsotaan, – vois viluun kuolla! – selon tästä kyllä saan!
Hetkeks, sydän parka, tyynny! – selon tästä kyllä saan:
Varmaan se on tuuli vaan!"
Lasin auki revin riuhtoin; – sisään, siipiänsä viuhtoin,
mahtavana korppi lensi ikäkaudet harteillaan.
Minuun tuskin katsoi kohti, liikkeitään se tyynnä johti,
kuin ois herra, joka tohti, suoraan oven kamanaan;
Pallaan kuvapatsaan päälle leijas oven kamanaan,
kääntyi päin, – jäi istumaan.
Lintu siin' ei hievahdakaan; vaikka tunsin tuskan vakaan,
niin tuo arvokkuus ja pöyhkeys sai mun ääneen nauramaan:
"Kävit mustatakkein pukuun, mut et pääse pyhäin lukuun;
vanha korppi, hornan sukuun kyllä kuulut öisen maan! –
Saisko nimes ehkä tietää, julma aave öisen maan?" –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
Oudoltahan lintu näytti, joka noin vaan kieltään käytti,
joskin lie sen puheess' ollut sisällystä vähän vaan;
sillä siit' ei pääse arvoin, jotta kuolevaisen karvoin
vastaanotat linnun harvoin oves päälle istumaan,
Pallaan kypärälle linnun, joka väittää tolkussaan
nimekseen: "Ei milloinkaan."
Korppi istui arvokkaasti, patsaaltaan se tuon vain haasti,
vain tuon lauseen, kuin ois siihen tyhjentänyt sieluaan.
Hiljaisuus tuo painostusta, – liikukaan ei lintu musta, –
en voi estää huokausta: "Veikot meni menojaan;
pian tuokin lähtee, niinkuin toivo meni menojaan! –
Lintu huus: "Ei milloinkaan."
Vastaus, soiden puhein selkein, sai mun äimistymään melkein,
mut jo mietin: "yhteen sanaan supistuu sen tiedot vaan;
herra sillä ollut lie nyt, jolt' on onni kaikki vienyt,
jok' on elon tuskat tiennyt, kunnes huutoon ainoaan
puhkes toivo mennyt, puhkes vaivat, pettymykset maan,
– huutohon: 'Ei milloinkaan'".
Kesken tuskaa tavantakaa hymyyn sai mun korppi vakaa,
siirryin sohvaani ja istuin vaiti sitä tarkkaamaan.
Patjain kirjosilkkiin vaipuin, haaveihin ja suruun taipuin,
mietin unelmin ja kaipuin, mikä ennen olikaan
tulo linnun aavemaisen, mikä mieli olikaan
huudon tuon: "Ei milloinkaan."
Istuin, tehden arveluita, sanaakaan en haastaa suita,
korpin tuiottavat silmät tunki sydänsopukkaan,
Seikkoja vain mietin noita, päätäni en nostaa koita,
painoin patjain purppuroita, lamppu kun loi valoaan;
oi, ei näitä purppuroita, kun luo lamppu valoaan,
hän nyt paina milloinkaan!
Ilma tahmenevan näyttää, ambratuoksut huoneen täyttää,
on kuin jalat enkeleiden helkkyis kivilattiaan.
"Oi", ma huusin, "sieluus soivat taivaanviestit, jotka voivat
sulle tuoda rauhan hoivat, – jätä lempes unhoon vaan!"
Hengitä, saa sielus hoivat, – jää Lenoora unhoon vaan!"
Korppi huus: "Ei milloinkaan".
"Profeetta sa hurjamainen! – lintu, taikka paholainen! –
lienet Kiusaaja, tai lienet säiltä tullut suojustaan:
– Kaikki multa alas raasta! – pois saat lumeet riistää maasta,
pois tän kauhuin kodin laasta, – mutta suo mun tietää vaan,
eikö balsamia löydy, – saako hoivaa teillä maan?"
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
"Profeetta sa hurjamainen! – lintu, taikka paholainen!
kautta taivaan, kautta Luojan, vannotan sua sanomaan:
Jälkeen elontieni karmaan, sielu Eedenissä varmaan
vielä kohdannee tuon armaan, mi Lenooraks mainitaan.
immen säihkyvän ja armaan, mi Lenooraks mainitaan?" –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
"Pois, sa hornanviesti uusin, lintu, paholainen!" huusin,
"ulos myrskyyn jälleen lähde, öiseen maahas kamalaan!
Ei saa höyhen jäädä tuonne, – pois sun valhees joka juonne!
Jätä rauhaan tämä huone! – patsaan päältä pois nyt vaan!
Et saa sydäntäni raastaa, – ulos ikkunasta vaan! –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
Liikkumatta korppi siellä yhä vielä, – aina vielä, –
Pallaan valjun kuvan päällä istuu tyynnä paikallaan.
Aavemaisen kiillon luovat korpin silmät pahansuovat,
kun lyö lampun valojuovat linnun varjon lattiaan.
Ja mun sieluni, min varjo lannistaa on lattiaan,
ei voi nousta – milloinkaan.
poem by Edgar Allan Poe (1845)
Submitted by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian