Home page | Latest quotes | List of authors | Random quotes | Vote!

Pablo Picasso

Jokainen lapsi on taiteilija; ongelmana on vain pysyä taiteilijana aikuistuessaan.

quote by Pablo PicassoReport problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian

Share

Related quotes

Oscar Wilde

Taiteilija ei halua todistaa mitään. Todetkin asiat voi todistaa. Taiteilijalla ei ole eettistä sympatiaa. Taiteilijan eettinen sympatia on tyylin anteeksiantamatonta teennäisyyttä. Taiteilija ei koskaan ole sairaalloinen. Taiteilija voi ilmaista kaiken.

Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)Report problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Oscar Wilde

Taiteilija on kauniiden asioiden luoja.

Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)Report problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Oscar Wilde

Taiteen tavoite on paljastaa taide ja kätkeä taiteilija.

Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)Report problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Sokrates

Tiedän vain sen, etten tiedä mitään.

quote by SokratesReport problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In Romanian

Share
Francis Bacon

En usko kenenkään pelkäävän kuolleena olemista, vaan vain kuoleman iskua.

aphorism by Francis BaconReport problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Albert Einstein

En koskaan opeta oppilaitani. Yritän vain luoda heille olosuhteet, joissa he voivat oppia.

quote by Albert EinsteinReport problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Albert Einstein

Fyysikoille ero menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä merkitsee vain – joskin itsepintaista – illuusiota.
Hankaluuden keskellä lojuu mahdollisuus.

quote by Albert EinsteinReport problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Oscar Wilde

Taide peilaa todellisuudessa yleisöään, ei elämää. Risteävät mielipiteet teoksesta osoittavat, että se on uusi, mutkikas ja merkittävä. Arvostelijoiden riidellessä taiteilija on sovussa itsensä kanssa. Voimme antaa anteeksi jollekulle, joka on tehnyt jotakin hyödyllistä, kunhan hän ei ihastele tekojaan. Ainoa puolustus hyödyttömän asian tekemiselle on tekijän sitä kohtaan osoittama suunnaton ihailu.

Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)Report problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Oscar Wilde

Ne, jotka löytävät kauniita merkityksiä kauniista asioista, ovat sivistyneitä. Heillä on toivoa. He ovat niitä valittuja, joille kauneus merkitsee vain kauneutta.

Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)Report problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Oscar Wilde

Ei ole olemassa siveellisiä tai siveettömiä kirjoja. On vain hyvin kirjoitettuja kirjoja ja huonosti kirjoitettuja kirjoja. Siinä kaikki.

Oscar Wilde in Dorian Grayn muotokuva (1891)Report problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy!

Share
Mihai Eminescu

Tähdelle

Kun tähti tuikkeen sinkoaa
On sillä pitkä tie,
Ennen kuin meidän tavoittaa
Se tuhat vuotta vie.

Se on jo ammoin himmennyt
Pimeys nieli sen,
Ja silti näkee vasta nyt
Sen valon ihminen.

Niin sammunutta tähteä
Me katselemme täällä,
Vain harhakuvaa etäistä
Sykkivää päämme päällä.

Ja samoin kerran rakkaus
Valaisi sielun yötä.
Se sammui, sentään kimallus
On matkallamme myötä.

poem by Mihai Eminescu, translated by Liisa Ryömä (1886)Report problemRelated quotes
Added by Simona Enache
| Vote! | Copy!

Share
Edgar Allan Poe

Korppi

Murhein istuin puoliyöhön, jääden kirjain ääreen työhön,
muinaisajan unhotettuin salaistietoin harkintaan.
Pääni kun jo painui melkein, kuului takaa oven telkein
nakutus, mi oudoin elkein tikutteli hiljaa vaan.
"Joku vieras siellä", mietin, "nakuttelee sisään vaan.
– Muuta ei se olekaan".

Menneet oli, tuskaa tuoden, viime hetket vanhan vuoden,
hiillos vielä lekkui, luoden virvakuvat lattiaan.
Istuin kiusaantunein aivoin, turhaan kirjojani kaivoin,
murhein muistin, sielun vaivoin, mennyttä Lenooraa vaan,
säihkyvää, mi taivahissa Lenoorana tunnetaan,
mut on täällä nimi vaan.

Hiljaa heilui silkkikaihdin, kahinat ja kuiskeet aihdin, –
mieli salaa tunsi kammon, jot' ei ennen konsanaan.
Viihtäin sykähdystä somaa, vakuuttaa koin alinomaa:
"Vieras, joll' ei suojaa omaa, pyrkii siellä sisään vaan,
joku myöhästynyt vieras pyrkii siellä sisään vaan.
Muuta, vai, se oisikaan?"

Päättävästi, ilman muuta lähestyin mä oven suuta:
"Herra, taikka rouva", lausuin, "mieleni on pahoillaan;
mutta uinahtaa ma taisin, – ehkä sisään pyytää saisin;
en mä ensin kuullut laisin, – nakutettiin hiljaa vaan,
tuskin nakutuksen kuulin"; – selälleen jo oven saan:
yö se vain loi varjojaan.

Katsoin yöhön hämmästyksin, haavein seisomaan jäin yksin,
toivon, pelon värähdyksin heityin hurjaan unelmaan.
Syvä hiljaisuus ei laannut, merkkiä en yöstä saanut:
"Pois", ma mietin, "varjoon taannut", – ja "Lenoora?" äänsin vaan,
äänsin nimen tuon, ja kaiku soi, "Lenoora!" hiljaa vaan;
muuta en mä kuullutkaan.

Huoneeseen ma hoippuin kuljin, kiihtyneenä oven suljin;
taas jo siinä nakutettiin, vielä melkein lujempaan.
"Varmaan", sanoin, "joku tuolla ikkunan on ulkopuolla;
katsotaan, – vois viluun kuolla! – selon tästä kyllä saan!
Hetkeks, sydän parka, tyynny! – selon tästä kyllä saan:
Varmaan se on tuuli vaan!"

Lasin auki revin riuhtoin; – sisään, siipiänsä viuhtoin,
mahtavana korppi lensi ikäkaudet harteillaan.
Minuun tuskin katsoi kohti, liikkeitään se tyynnä johti,
kuin ois herra, joka tohti, suoraan oven kamanaan;
Pallaan kuvapatsaan päälle leijas oven kamanaan,
kääntyi päin, – jäi istumaan.

Lintu siin' ei hievahdakaan; vaikka tunsin tuskan vakaan,
niin tuo arvokkuus ja pöyhkeys sai mun ääneen nauramaan:
"Kävit mustatakkein pukuun, mut et pääse pyhäin lukuun;
vanha korppi, hornan sukuun kyllä kuulut öisen maan! –
Saisko nimes ehkä tietää, julma aave öisen maan?" –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."

Oudoltahan lintu näytti, joka noin vaan kieltään käytti,
joskin lie sen puheess' ollut sisällystä vähän vaan;
sillä siit' ei pääse arvoin, jotta kuolevaisen karvoin
vastaanotat linnun harvoin oves päälle istumaan,
Pallaan kypärälle linnun, joka väittää tolkussaan
nimekseen: "Ei milloinkaan."

Korppi istui arvokkaasti, patsaaltaan se tuon vain haasti,
vain tuon lauseen, kuin ois siihen tyhjentänyt sieluaan.
Hiljaisuus tuo painostusta, – liikukaan ei lintu musta, –
en voi estää huokausta: "Veikot meni menojaan;
pian tuokin lähtee, niinkuin toivo meni menojaan! –
Lintu huus: "Ei milloinkaan."

Vastaus, soiden puhein selkein, sai mun äimistymään melkein,
mut jo mietin: "yhteen sanaan supistuu sen tiedot vaan;
herra sillä ollut lie nyt, jolt' on onni kaikki vienyt,
jok' on elon tuskat tiennyt, kunnes huutoon ainoaan
puhkes toivo mennyt, puhkes vaivat, pettymykset maan,
– huutohon: 'Ei milloinkaan'".

Kesken tuskaa tavantakaa hymyyn sai mun korppi vakaa,
siirryin sohvaani ja istuin vaiti sitä tarkkaamaan.
Patjain kirjosilkkiin vaipuin, haaveihin ja suruun taipuin,
mietin unelmin ja kaipuin, mikä ennen olikaan
tulo linnun aavemaisen, mikä mieli olikaan
huudon tuon: "Ei milloinkaan."

Istuin, tehden arveluita, sanaakaan en haastaa suita,
korpin tuiottavat silmät tunki sydänsopukkaan,
Seikkoja vain mietin noita, päätäni en nostaa koita,
painoin patjain purppuroita, lamppu kun loi valoaan;
oi, ei näitä purppuroita, kun luo lamppu valoaan,
hän nyt paina milloinkaan!

Ilma tahmenevan näyttää, ambratuoksut huoneen täyttää,
on kuin jalat enkeleiden helkkyis kivilattiaan.
"Oi", ma huusin, "sieluus soivat taivaanviestit, jotka voivat
sulle tuoda rauhan hoivat, – jätä lempes unhoon vaan!"
Hengitä, saa sielus hoivat, – jää Lenoora unhoon vaan!"
Korppi huus: "Ei milloinkaan".

"Profeetta sa hurjamainen! – lintu, taikka paholainen! –
lienet Kiusaaja, tai lienet säiltä tullut suojustaan:
– Kaikki multa alas raasta! – pois saat lumeet riistää maasta,
pois tän kauhuin kodin laasta, – mutta suo mun tietää vaan,
eikö balsamia löydy, – saako hoivaa teillä maan?"
Korppi huus: "Ei milloinkaan."

"Profeetta sa hurjamainen! – lintu, taikka paholainen!
kautta taivaan, kautta Luojan, vannotan sua sanomaan:
Jälkeen elontieni karmaan, sielu Eedenissä varmaan
vielä kohdannee tuon armaan, mi Lenooraks mainitaan.
immen säihkyvän ja armaan, mi Lenooraks mainitaan?" –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."

"Pois, sa hornanviesti uusin, lintu, paholainen!" huusin,
"ulos myrskyyn jälleen lähde, öiseen maahas kamalaan!
Ei saa höyhen jäädä tuonne, – pois sun valhees joka juonne!
Jätä rauhaan tämä huone! – patsaan päältä pois nyt vaan!
Et saa sydäntäni raastaa, – ulos ikkunasta vaan! –
Korppi huus: "Ei milloinkaan."

Liikkumatta korppi siellä yhä vielä, – aina vielä, –
Pallaan valjun kuvan päällä istuu tyynnä paikallaan.
Aavemaisen kiillon luovat korpin silmät pahansuovat,
kun lyö lampun valojuovat linnun varjon lattiaan.
Ja mun sieluni, min varjo lannistaa on lattiaan,
ei voi nousta – milloinkaan.

poem by Edgar Allan Poe (1845)Report problemRelated quotes
Added by Dan Costinaş
| Vote! | Copy! | In English | In Spanish | In Italian | In Romanian

Share
 

Translation needed

The interface of this section needs to be translated (it takes about two hours). If you can help, please send us a message.

Interfaţa acestei secţiuni are nevoie de traducere (durează circa două ore). Dacă poţi ajuta, te rugăm să ne trimiţi un mesaj.